Miten tämä blogin päivitys voikin olla näin hankalaa!! Siirrän tätä hommaa aina huomiseen ja huomiseen ja huomiseen. Ei olis musta tullut kirjailijaa, ei. 

No ekaksi tietysti vauvauutiset. Luffe pyöräytti suloisen trion 27.4.12. Ei ihan toteutunut tuo ell lupaama 4+ pentua, tai sitten jotain on tapahtunut sen ultran jälkeen. No osasin pientä pentuetta odottaakin, kun Luva ei hirmuisesti mahaansa kasvatellut eikä painoa nostanut. No niin se tyttö eka kerran laski lämpönsä alle 37 asteen torstaina 26.4 aamusella. Peruin illalta treenit ja muut kuviot, mutta eihän sillä mitään hoppua ollut synnyttämisen aloitukseen. Lämmöt pysyivät alle 37 asteen perjantai-aamuun asti. Mittasin lämmöt heti herättyä klo 7.00 aikoihin ja Luva popsi aamusapuskansakin hyvällä ruokahalulla. No sitten kun olin lähdössä töihin niin alkoi muuttua levottomaksi, mitttasin lämmmön, joka oli noussut puolessa tunnissa ollen nyt 37.3 astetta. No tässä vaiheessa alkoi iskeä pieni paniikki kun töihin oli PAKKO mennä ainakin perumaan niin paljon asiakkaita kuin mahdollista. Tinja 10 v. jäi sitten kotia kun koulu alkoi vasta yhdeksältä. Sitten se soitteli töihin, että Luva on ihan outo, raapii sohvaa. Uusi puhelu; nyt se läähättää ihan kauheesti. seuraava puhelu; nyt se oksensi.

Tässä vaiheessa hätyytin Ullan meille kätilöimään siihen asti kunnes itse pystyn töistä lähtemään. No Ulla pakkas kimpunsa ja kampunsa pikkuniistäjää ja Mattia 1½ v. myöten. No tässä vaiheessa olo hiukan helpottui kun tiesi, että joku aikuinen on siellä paikan päällä. Pääsin lähtemään töistä n. 10.30 ja ensimmäinen pentu syntyi 11.30. Iso möhkäle 365 g, vaaleavoittoinen tyttö, PIlke. Toinen pentu syntyi 12 jälkeen; 320 g tumma tyttö, Vappu. Tässä vaiheessa Ulla lähti kotia viemään Mattia päikkäreille ja me jäimme kotia synnyttelemään. No eihän asiat tietenkään voineet mennä näin helposti vaan minut hälytettiin takasin töihin, siellä oli kaaos. Kiroillenhan sitä sitten töihin lähdettiin ja jätin koulusta kotiutuneen Tinjan istumaan Luvan kanssa pentulaatikkoon pikaohjeilla varustettuna mitä tulisi tehdä jos pentu syntyy. Pikkasen kyllä hirvitti tässä vaiheessa... Mutta eipä ollut vaihtoehtoja. 

No niinpä sitten Tinja soitti klo 14 jälkeen minulle, että pentu syntyi; tumma poika 320 g, Läpsy. Kertoi toimineensa ohjeiden mukaan ja hieman "elvytelleen" sitä hieromalla pyyhkeellä. Melko reipas tyttö minulla, kyllä äiti oli ylpeä

Luva hoiti kyllä hommansa hyvin, eipä siinä jäänyt meille juurikaan muuta hommaa kuin kurkata vatsan ja tsekata tuliko tyttö vai poika. Aina se on vaan yhtä ihmeellistä tuo uuden elämän syntyminen. 

Luva on kyllä ollut hieno äiti edelleenkin. Hoitaa pentunsa viimeisen päälle hyvin. Ja minäkin olen päässyt helpolla kun noita on noin vähän, ei tarvitse vahtia riittääkö kaikille tissejä ja jakaa pienempiä paremmille tisseille. Napin pentuiden aikaan olin pari eka viikkoa kuin zombie kun piti vauvoja yökaudet vahtia. Tällaisia pikkupentueita voisi olla useamminkin 

Valtavan kokoisiahan nuo syöpöt ovat, niin lihavia, että epäilyttää miten ne oppii ikinä edes kävelemään. No nyt ovat reilu kaksiviikkoisia; kaikilla ovat silmät auki ja ensiaskeleitakin on jo otettu. Ja tänään Pilke nuoli minua hurjasti nenänpäästä kun köllöttelin laatikossa niiden vieressä. Onha ne kyllä sellaisia suloisuuksia. 

Tässä eilisiä pentukuvia

Luva ja lapset

Hei, me kävellään!

Vappu

Pilke

No sitten muuta kuin pentuhuumaa. I-pennuista ovat alkaneet terveystarkastuksissa Igloo Inuit e"Liinu"sekä I Am A Hooligan "Jeccu". Lillukalle kuvattiin A/A-lonkat sekä 0/0 -kyynärät. Lannerangassa todettiin 1 ylimääräinen nikama, selkä muuten normaali/terve. Olat ja polvet 0/0. Jeculla tutkittiin silmät terveiksi, luustokuvat ovat vielä kennelliitossa lausuttavana. Niitä saadaankin hieman jännittää, lähinnä tulevatko kyynärät takaisin puhtaina. Hui! Peukut ja varpaat pystyyn nyt vaan  

Jeccu on päässyt jo isojen poikien hommiin, kun sillä kävi prinsessa Ikwil (Lumikuono Conamore Ikwil) kylässä hellustelutarkoituksella. Hyvin oli rakkaus roihahtanut ja nyt jännätään tuleeko pentusia sinne etelään. 

Jeccu oli käynyt näytelmissäkin Lappeenrannassa, mutta ei se tuomari ollut siitä tykännyt. H sieltä napsahti, mutta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Jeccu on oikeasti komea poika!

Liinukin oli käynyt ekaa kertaa junnuluokassa hollantilaisella erikoistuomarilla, joka oli tytöstä tykännyt, mutta on vielä raakile EH sieltä tupsahti. 

Rovaniemen tyypit Tuuni ja Tähti menevät ensi viikonloppuna Ouluun ryhmänäyttelyyn, katsotaan mitä niistä tykätään 

Agilityssä ollaan käyty nyt muutamissa kisoissa. Pääsiäisenä Pellossa Ruusulla ja Unnalla molemmilla neljä kisaa. Eka kisat meni molemmilla treenauksen piikkiin, mutta sen jälkeen kerättiinkin vain nollia. Hyvä reissu oli ja hyviä ratoja. 

Muutama viikko sitten oltiin Oulussa päivän reissu, molemmille kaksi rataa. Ruusu hyllytti molemmat ja varasti kontakteilta tosi röyhkeästi. Unna meni niinkuin pitikin ja sai molemmilta radoilta nollat sij. 2. ja 4. 

Tänään kisailtiin kolme rataa täällä Rovaniemellä. Ruusulle ajatuksena oli treenata kontaktit ja tosi hyvin se ne ottikin! No problem. Mutta vedetään ne nyt tarkasti SM-kisoihin asti, yleensä vapautan heti kontaktille osuttua, mutta nyt seisotetaan siellä tovi. Unnalla alkoi sitten vuorostaan kontaktit rakoilla, tai lähinnä puomin kontakti. Eka radalla meni hilkun kilkun nollalla läpi, toisella radalla sitten napsahti vitonen. Nyt lähti Unnalle tehotreenaukseen tuo puomi! Vika rata oli hyppäri ja se vedettiin läpi kohtalaisesti; Ruusu kaarratti ja Unna tuntui alussa hiukan jähmeältä, mutta nollilla me saatiin kaksoisvoitto. Ruusu vei sitten Unskilta hyppysertin nenän edestä parin kymmenyksen erolla. Siis Ruusuhan ei voi ottaa sitä vastaan, mutta Unna ois voinut ottaa...

Nyt lähdemme juoksuttamaan nuo karvakorvat, joten tämä sepustus loppuu tähän. 

Tässä pari kuvaa tältä päivältä. Kuvat ottanut Laura Raudaskoski

Unna hyppää

Ruusu hyppää

 Tai ei itse asiassa enään, mutta tautista aikaa on ollut. Itse olen ollut oikeastaan koko helmikuun kipeänä, muutaman antibioottikuurinkin ehdin syöpästä ja nyt olotila on kuitakuinkin niin  normaali kuin minulta voi odottaa. Koirat sai sitten sen kennelyskän, joka tuntuu kiertävän koko Rovaniemen. Ensimmäistä kertaa ikinä minun koirilla tuo tauti on, aika hyvin ollaan siis osattu sitä vältellä muutama vuosikymmen. Vinsentti aloitti ja Luva lopetti. Eilen ei enään Luffekaan yskinyt, joten jospa se oli nyt tässä. Mitään ei siis olla tehty, eikä lenkilläkään juuri käyty. Tänään pääsi ekaa kertaa Ruusu ja Vinsentti jäälle juoksemaan kun käytiin hiihtämässä, Luffe kävi sillä välin vielä tyttöjen kanssa remmilenkillä, kun en sitä vielä uskaltanut juoksemaan viedä. 

Niin siis meillä on nyt toistaiseksi kolme koiraa, kun Luva tuli meille helmikuun lopulla hellustelureissulle. Urosvalinta on taas yllättäen soutamista ja huopaamista, päätös kuitenkin tuli tehtyä muutama viikko ennen astutusta. Ettei mitenkään viime tippaan jäänyt...

No mutta mennäänpä tapahtumissa aikaärjestyksessä niin muistan suurinpiirtein kaikki oleelliset kertoa. Eli helmikuu aloitettiin Ruusun kanssa tokoilemassa Kemijärvellä 9.2. En treenannut oikeastaan lainkaan Tornion kisojen jälkeen ennen "viimeistelytreenejä" hallilla muutama päivä ennen kisoja. Ja nehän meni ihan persiilleen. Koira ei osannut enäään hypätä ja seisomisessa läsähti aina maahan tai istumaan. Pikkuisen alkoi paniikki iskea ja oli pakko käydä vielä kisoja edeltävänä päivänä noita liikkeitä hinkkaamassa haliilla. Edelleen tuli virheitä, mutta muutama onnistunutkin suoritus. Hiukan epävarmoin fiiliksin lähdettiin kisoihin. Itse kisat meni tuloksellisesti hyvin 194 pistettä, tosin tuomari oli hyvin hellämielinen. Mutta en ollut lainkaan tyytyväinen koiran suoritukseenn. Tai no olin jollain määrin tyytyväinen, mutta pettymys oli päällimmäinen tunne kun kehästä tultiin. Kymppilinjalla mentiin luoksetuloon asti, jossa koira meni paikka-käskyllä maahan, muuten liike meni hyvin. Tämän jälkeen alkoi taso laskemaan kuin lehmän häntä, aivan kuin koira olisi tiennyt, että teki virheen. Ennakoi hulluna seisomaan menossa, jäi kyllä sitten seisomaan. Hypyssä varmistelin toden teolla ja autoin vartalolla koiraa hyppäämään. Tuomarihan kyllä kehui kovasti lopussa koiraa, kuulemma suuri tulevaisuus edessään, itse olin vaan, että joo joo. 

No tässä linkki www.youtube.com/watch

Yksissä alokisoissahan se häätys sitten vielä käydä, kun kerta kaks ykköstä on haettu. Saas nähdä millon, kun alkaa tässä keväällä nuo agikisat. Ruusuhan ei ole missään nimessä mikää tokokoira, ainakaan minun päässäni. Sille on tasan tarkkaan opetettu pelkästään nuo alo-liikkeet, mitään ylempien luokkien liikkeitä ei ole edes mietitty. Ehkä me kuitenkin avoimessa voidaan vielä kisata, kunhan opettaisin tuon koiran noutamaan. 

No seuraavana viikonloppuna käytiin Luleåssa agikisoissa Ruusun sekä Ullan ja Pusun kanssa. Kisoihin lähtö oli melkoisen epävarmaa vielä perjantaihin asti, kun äiti oli meillä kyläilemässä ja kaatui sillä seurauksella, että sai lonkkamurtuman. Sen kanssa oli sitten monenlaista sähläystä, mutta selvisi sen verran, että uskalsin kisoihin lähteä. Kisat meni ihan kivasti; eka rata oli hylsy, mutta itse olin kauheen tyytyväinen siihen. Toiselta radalta tuli vitska, kun tokavika rima tippui, se kyllä hiukka harmitti. No ainoastaan kakso nollaa tuli sieltä, joten sijoituttiin kolmanneksi. Ullalla ja Pusulla oli hieno päivä, kun saivat sertin ja tulivat Ruotsin agivalioksi! Hyvä te :) Launtaina treffailtiin pariin otteeseen myös Luvan tulevaa sulhoa Sakkea. Sunnuntaina Rusakko juoksi kahden nollan arvoisesti, sijoituksilla 2. ja 3. Tuo kakkossijoitus toi mukanaan mysö Ruotsin hyppysertin, joten ei mikäään hukkareissu :) Medikoiria oli joka radalla 24-25, mukana myös medien Ruotsinmestari, joten ihan hyvässä seurassa me kisailtiin. Niin ja olihan siellä myös Jenny Damn koirineen kisaamassa. En ollut katsonut lähtölistoja etukäteen, joten oli tulla pissat housuun kun ekassa rataantutustumisessa yhtäkkiä olinkin nokikkain tuon gurun kanssa. Meinas oma tutustuminen mennä häneksi kun aloin seuraan miten se aikoo ohjata. Ei siis ihmekään, että siltä radalta hylsy tuli :)

Tässä linkki Ruusun hyppysertiradallewww.youtube.com/watch

No sitä seuraava viikonloppu olikin sitten näyttelypainotteinen, kun suhautettiin Tuunin, Tiukun, Tähden ja Lätsän kanssa Tornioon näytelmiin. Huomasi, ettei meidän aikataulujentekijä Seija ollut mukana, kun pikkasen hoppu meinas tulla ehtiä kehään. Juoksemalla tultiin kehään, tosin olisi sitä kävelemälläkin ehtinyt, kun oli kuitenkin kaks koiraa arvosteltavana ennen meitä :) Pojat sai molemmat eri:t ja Lätsä myös sa:n ja täten myös toisen sertinsä. Tytöistä Tiuku sai H.n kun oln vielä niin kovin kuikelo ja karvaton, ei saanut kuitenkaan silakkatuomiota, niinkuin Ruusu samalta tuomarilta eka junnunäytelmissään., Tuuni sai eri:n ja sa:n ja tätä myötä myös ekan sertinsä. Loppujen lopuksi Tunes oli ROP ja Lätsä VSP

Täältä löytyy kuvia, kiitos Saaralle! http://pytu.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Tornion+ry+25.2.2012/Shapendoesit/

Näyttelyä seuraavana päivänä lehdettiin sitten Luffen kanssa kohti Luleåta hellustelemaan. Tytöt lähti mulle kaveriksi, otettiin vähän töistä ja koulusta vapaata. Sakkehan oli niin virallisemmin Excerno Sakima Does, tarkempia tietoja löytyy kotisivuilta täältä http://www.highvolts.net/pentuja.htm

Sakke oli hyvin tasapainoinen koira, ei hötkyillyt turhista, mutta tarvittaessa löytyy potkua vaikka mihin. Näyttelyissä poika on kiertänyt hyvällä menestyksellä, harrastustuloksia ei ole. Sakke treenailee tottista omaksi ja emännän iloksi. Sakke ei ollut luonteeltaan sellainen kaikkia maailman ihmisiä syleilevä koira vaan ennemminkin suhtautui vieraisiin ihmisiin melko välinpitämättömästi. Tämä aluksi mietitytti kovastikin, mutta kun olen tarpeeksi asiaa työstänyt niin en koe sitä millään lailla ongelmaksi, kun kuitenkaan ihmisarkuutta ei siinä ole. Ja Luvassa on tuota ihmisrakkautta enemmän kuin omiksi tarpeiksi niin jospa pennuista löytyisi sellainen kultainen keskitie. Olin hurjan tyytyväinen Saken käytökseen kun kävivät maneesilla agikisoissa meitä katsomassa, päällimmäisena ajatuksena oli itsevarma tasapainoinen koira. Sillä ei ollut mitään tarvetta pullistella toisille koirille tai hötkyillä hullun lailla joka paikkaan tai säpsyä haukuntaa, hevosia, maneesia, kovia ääniä.

Melko iso poikahan se kooltaan on, olisiko noin 48-49 cm?Luustoltaan kuitenkin sopiva, ei mikään mörssäri. Turkkiakin löytyy reilusti, mutta oli hyvälaatuinen, helposti hoidettavissa. 

Joten mielenkiinnolla odotellaan minkälaisia lapsosia sieltä maailmaan putkahtelee vai putkahteleeko lainkaan. Reilun viikon päästä käydään ultrassa mutka, sittenpähän asiaan tulee ainakin toiselta osin selvyys.

Maaliskuu onkin sitten mennyt koirahommien osalta häneksi, treenaamassa ei ole voitu yskäepidemian vuoksi käydä. Tänä viikonloppuna meilllä piti olla Rauno Virran agilitykoulutus, mutta kun koira toisensa jälkeeen joutui perumaan osallistumisensa kennelyskän takia niin jouduimme perumaan koko koulutuksen. Pääsiäisenä meillä olisi seuraavat agilitykisat, onneksi ennen sitä ehditään muutamat treenit vetää. Olemme tarkoituksella nyt melko matalalla profiililla agilitykisojen suhteen; helmikuussa Luleå, pääsiäisenä Pello, toukokuussa aletaan sitten kisaamaan aktiivisemmin, jotta saadaan jotain kisatuntumaa ennen SM-kisoja. 

Niin ja tuo urheiluprojektikin meni pieleen sairastelujen vuoksi; tuli neljän viikon tauko jumpista. Nyt olenkin sitten parin viikon ajan kunnostautunut käymällä jumpalla 3-4 x vkossa, lisäksi hiihtämiset päälle. Vielä ei kuitenkaan urheilijan kroppaa havaittavissa... Eli sellainkin ero on minulla ja Jenny Damnilla :)

 No niin, olisikohan aika siirtää tämäkin blogi uudelle vuodelle…Kerran jo yritin ja pitkän raapustuksen jälkeen onnistuin jostain syystä takomaan delete-nappia sen verran hanakasti, että koko teksti hävisi.

Joulukuun olemme olleet Unnan ja Ruusun kanssa agitauolla, treenejä jatkettiin sitten tammikuussa uudella innolla. Pikkuisen alkoi jo tuo tiivis kisaputki vaatimaan veronsa. Nyt  on viimeiset kisat olleet marraskuussa, sitten käymme parin viikon päästä kisat Luleåssa ja sen jälkeen vasta pääsiäisenä Pellossa. Kun ei ole pakko noita nollia jahdata niin säästelemme kisoja kevättä ja kesää varten.

Viikonloppuna meille tulee Englannista Lee Gibson viideksi päiväksi kouluttamaan käyttökoiralaisia. Menen Ruusun kanssa la, su ja ke. Tarkoitus oli treenata yksi päivä noista Unnan kanssa, mutta rontti aloittikin tällä viikolla juoksun. Pidän itse kovasti Leen selkeästä suoraviivaisesta tehokkaasta ohjauksesta ilman turhia kikkailuja. Perusohjaus kunniaan! Englantikin vääntyy jollain lailla tai ainakin ymmärrän suurin piirtein mitä hän tarkoittaa, itsensä ilmaiseminen tuottaa jonkin verran hankaluuksia, kun en ole mikään kielinero. Leehän oli viime keväänä kouluttamassa meitä ja nyt saa shokkihoitoa, kun tulee koulutusreissulta Etelä-Afrikasta suoraan -30 pakkasiin.

Tosiaan nuo pakkaset ovat kestäneen viikon ajan ja koirien lenkkeily on ollut melko vähäistä. Pihalla ovat käyneet pissamutkat ja sitten sisälle. Ruusua ei innosta oikeastaan lainkaan ulosmeno, se on sen verran mukavuudenhaluinen, Vinsentti on aina yhtä innokkaasti menossa ja kohta hyppiikin sitten olohuoneen ikkunaa vasten, että pääsisi sisälle. Sillä on tosiaan tuollainen kiva tapa istuskella terassilla ja katsella hoksaisiko joku päästää sisälle ja jos mitään ei tapahdu ne meinaa tulla lasin läpi sisälle. Ruusussahan ei tekemättömyys näy ainakaan vielä mitenkään, mutta Vinsentillä on T-Y-L-S-Ä-Ä. Kantaa lelua lelun perään heitettäväksi ja revittäväksi ja puree jatkuvasti jotain hajalle. Tyttöjen Pet Shop-kokoelmissa ovat lisääntyneet päättömien eläinten määrät… On sillä jotain tottisjuttuja yritetty välistä vääntää, jotta ei ihan menisi kaikilla hermot.

Niin käydäänpä sitten vielä paluu menneisyyteen eli messarin reissuun.  Tulokset olivat hienot, löytyvät minun PÄIVITETYILTÄ kotisivuilta www.highvolts.net.  Kiitos Saara niistä!

No itse reissu oli ratkiriemukas, ihan loistoporukalla matkustettiin. Lähdettiin perjantaina kuuden emännän ja kolmen koiran voimin matkaan pikkubussilla. Perille Helsinkiinkin päästiin jossain vaiheessa, itse asiassa noin neljän aikoihin aamuyöllä. Kiitos Liisalle, urhealle kuskille, joka  oli kuskina raskaimmat viime sadat kilometrit. Tais porukka hyytyä yks kerrallaan makaamaan jonnekin auton  nurkkaan kuola poskella, vaikka puhe oli ettei kukaan aja yksin, aina on joku hereillä kaverina.  Onneksi schapet oli vasta iltapäivällä niin ehdimme ottaa muutaman tunnin torkut tässä välissä.  Messaariinkin löydettii n aika näppärästi ja autokin saatiin parkkiin. Sitten jännittämään kehää. Voi kun oli ihan hirveän kamalan jännittävää katsoa kehän reunalla noiden kasvattien menoa. Alan ymmärtää Seijaa kun se luikkii aina jonnekin mahdollsimman kauas Unnan agiratojen ajaksi J Kaikki esiintyivät ihan tosi hyvin ja saivat hienot  arvostelut. Kyllä siinä meinasi olla tippa linssissa meikäläisellä. Nappikin seurasi varmaan ylpeänä pilvenreunalla lapsiansa J

Laitan tähän vielä kasvattajaluokan arvostelun Tuijan kääntämänä

"Erinomainen roturyhmä. Kaikki erittäin rotutyypillisiä. Hienot leveät kallot. Hyvä pituus-korkeussuhde. Erittäin iloisia liikkeessä. Kaksi ja kaksi erittäin samanlaista."

Meidän messarin ensikertalaiset pääsivät sitten heti ekalla kerrallansa suoraan isoon kehään valonheittimien saatossa juoksemaan. Ja se vasta hauska juttu olikin, ollaan videolta sitä muutaman kerran kelattu ja aina naurattanut yhtä paljon. Ihanat te! J

Sunnuntaina tulokset olivat taas hienot ja tunnelmakin sen mukainen. Laitan tähän nyt pelkästään sen kasvattajaluokan arvostelun, taas kopsattuna Tuijan sivuilta…

"Erittäin hyvä ryhmä. Erittäin tyypilliset schapendoesit. Kaikilla on hyvät päät, tasapainoinen kroppa ja hyvät liikkeet. Seuraavaa lausetta en muista mitä se selitti mutta käski vaan jatkossakin Riikan pitää huolta hyvistä kropan malleista :) Täydelliset luonteet."

Iso kehä päätettiin jättää tällä erää väliin, että kaikki pääsisivät katsomaan ryhmäkilpailuja. Ei ihan loppuun asti katsottu vaan aloimme hissukseen laskeutumaan pohjjoista kohti.

Seuraavana päivänä käyttiin moikkaamassa Keskisen poikaa Tuurin kyläkaupassa ja ihan hyvät tienestit se meiltä sai. Pari nimeltä mainitsematonta innostuivat ehkä vähän liikaa…mutta tällä kertaa se en ollut minä!

Aamuyöstä taidettiin olla sitten takaisin Rovaniemellä, onneksi seuraava päivä oli vapaapäivä! Mutta ihan huippu reissu oli, naurettiin muutama vuosi ikää lisää. Toki menestyksellä oli varjopuolensakin ikävien huhupuheiden myötä, ihme että näyttelymenestys saa sellaista aikaan. Mutta onneksi asumme täällä kaukana pohjoisessa eikä tarvitse sotkeutua moisiin vaan voi nauttia koiraharrastuksesta itsestään ilman sen ikäviä lieveilmiöitä.

Lisää näyttelymenestystä on tuonut Jeccu-patteri saatuaan tammikuussa ensimmäisen sertinsä olemalla VSP. Komea poika J

Mitähän muuta. Niin meille on muuttanut jänes! Sellainen kääpiöluppakorva Namu. Valkoinen suloisuus, niin kuin pieni pehmoeläin. Koiratkin ovat jo sopeutuneet siihen jo sen verran hyvin, että Namu saa loikkia talossa vapaasti, eivätkä ne syö sitä suihinsa.

Niin ja Ruusu kävi ekoissa tokokisoissaa pari viikkoa sitten. Oli kyllä taitava rekku ja voitti luokkansa melkein täysillä pisteillä. Olen kyllä tosi tyytyväinen Ruppanan suoritukseen, kun epäilin mahtaako siitä tulla kisoissa ihan reppana kun ei saa palkkaa. Mutta mitä vielä, se vaan nousi koko ajan kisan edetessä! Huippukoira J Mitään palkattomuustreenejähän me ei tietenkään olla vielä ehditty treenaamaan…

Nyt loppuu tämä jorina, yritän tänä vuonna kirjoittaa ahkerammin kuin viime vuonna.

Ai niin, olenhan aloittanut kuntoilun, että jaksaisin juosta Ruusun ja Unnan kanssa paremmin agilitybaanoilla, niin ja laihtuisin jonkun kilon…Olen käynyt reippaasti urheiluopistolla jumpalla, lisäksi työpaikan sählyvuorolla. Yhteensä noin 4-5 x vkossa. Vielä ei tuloksia nähtävillä, mutta jos meno jatkuu samanlaisena niin ehkäpä jo kk:n kuluttua. Tai parempi ois näkyä tai menee usko koko kuntoiluun!

 Me tehtiin se!! Unna, Seija ja minä, hyvä tiimi 

Siis olen harrastanut agilityä jo iäisyyden ja nyt se tapahtui, ensimmäinen AVA-koirani. Tai siis Seijan koira, mutta mun ohjaamani Yksinäni en tätä titteliä olisi Unskille saanut hommattua, niin kovan pohjatyön sekä jatkuvat ylläpitotreenit Seija on Unnan kanssa tehnyt. Unnan kanssa ollaan pääsääntöisesti käyty yhdessä treenaamassa kerran viikossa, mutta Seija on tehnyt lisäksi 1-2 treenit viiikossa, yleensä tiettyjä hankalia kohtia treeneistä tai ihan vaan perusjuttuja; kontakteja, keppejä, vauhtia. Hatunnosto Seijalle myös siitä, että sai Unnan taas toimimaan hallissa. Se alkoi jostain syystä jumittamaan viime talvena treeneissä; joko hiimaili jo treenipätkän aikana tai sitten pätkän loputtua pyrki heti pois hallista. Emme ole vieläkään selvittäneet mistä tuo johtui, mitä sille on hallissa tapahtunut. Joka tapauksessa Seija on viettänyt paljon aikaa ihan vain leikkien Unskin kans hallissa tai syöttäen sille herkkuja siellä. Ja treeni tuotti tulosta! Jumitus on loppunut ja hallissa viilettää nyt vanha entinen agilitykaverini Unna. 

Unnahan sai ensimmäisen agisertinsä marraskuun alussa Oulussa 2010, toinen tuli toukokuussa Kemissä ja tämä kolmas tuli stten ensimmäisistä mahdollisista kisoista, jossa sertin vastaanottaminen oli mahdollista. Pähkäiltiin Seijan kanssa ihan tappin asti lähdetäänkö koko kisoihin, koska takana oli loitavasti menneet kisat pari viikkoa aikaisemmin, niihin olisi hyvä ollut lopettaa tämä kisavuosi. Mutta tokihan se hiukan houkutteli lähteä, kun tiedossa oli, että näistä kisoista voitaisiin se titteli kotiin saada. 

Jo aamulla oli sellainen olo, että MIKSI ihmeessä meidän pitikään lähteä. Herätys oli jo viideltä ja kotipihasta starttasin ennen kuutta. Voishan sitä sunnuntai-aamuna toki muutakin tehdä kuin lähteä pilkkopimeään yöhön ajelemaan. Matkalla Seijalle totesin, että Unna ei ole koskaan tehnyt kisoissa pujotteluvirhettä. Ei ois kannattanut sanoa, sillä eka radallahan se virhe sitten tulikin, meni pujottelussa toiseen välin. Virheettömällä radalla se voitto olisi tullut jo tästä. Toisella radalla se suht hyvä nolla sitten tulikin. Pientä jännitystä toi se, että lähtiessäni Ruusun kanssa radalle toiseksi viimeisenä, Unna oli johdossa. Mietin siinä startissa, että mitä teen, siis lähinnä miten varmistan sen ettei Ruusu tule voittamaan Unnaa. Koska tosiasia on se, että Ruusu on nopeampi ja jos se tekisi hyvän radan niin voitto tulisi väärälle koiralle. No ohjaus oli syystäkin huonoa ja "saatiin" hylsy. Kun viimeinenkin koira oli mennyt, oli Unna edelleen johdossa ja olihan se hieno hetki!

Nyt jäämme agilitytauolle ihan kokonaan ainakin joulukuuksi, tammikuussa voidaan jotain pientä ehkä jo treenata. Takki on itsellä jo niin tyhjä ettei koko agility kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Eli tauko lienee paikallaan :)

Niin, laitetaanpa tähän vielä tulokset niistä marraskuun alun loistokkaista kisoissa, myös Oulussa. Molemmille koirille oli kolme starttia. Eka kisasta molemmille nollat, Ruusu 1. Unna 3. Ruusulle toinen agiserti :) Toisesta kisasta molemmille nollat; Ruusu 1. ja Unna 3. Ruusulle ensimmäinen hyppyserti :) Kolmannesta kisasta Unnan radan aikana,  mulla vissiin jollain lailla revähti molemmat pohkeet kylmässä hallissa, juokseminen oli tuskaa ja tuntui etten selviä maaliin asti. Unnalle kuitenkin nolla ja Ruusun radan jätimme väliin, varsinkin ku Unna oli johdossa siinä vaiheessa kun Ruusun vuoro olisi ollut :) Unna säilytti johtoasemansa loppuun asti ja se sai ensimmäisen hyppysertinsä myös. 

Ruusu sai myös samaisista Unnan valiokisoista toisen hyppysertinsä voittamalla hyppyradan. Nyt sillä on agi-ja hyppysertit odottamasse ensi vuoden loppua, jolloin se voi vastaanotta kolmannet sertinsä ja valioitua. 

Luvakin kävi kisaamassa noissa Oulun kisoissa Jossun kanssa. Ja vetivätkin hienosti eka radan nollalla läpi! Hiukan yliaikaa tuli, pientä hienosäätöä vielä, mutta hyvä tekemisen ja menemisen meininki oli molemmilla. Toinen rata menikin sitten hylsyksi, Luva näytti hiukan taas Luvamaisia puoliaan rallattelemalla ihan vain muutaman ylimääräisen esteen ihan vain muutaman kerran :) Mutta tosi hienoa menoa oli! Luva on muutenkin esitellyt hyvää agilityasennetta treeneissä Jossun kanssa, joten se lupailee hyvää ensi vuotta ajatellen. "Harmittavasti" vain mahdolliset pennut ensi vuonna tulevat sotkemaan hiukan agilitykuvioita. Isäkoiraa ollaan mietitty pitkään ja hartaasti, tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona olisi agilityssa kisaava koira, jonka toivottavasti näen livenä lähiaikoina!

Mitähän muuta; 

No meidän pikkuvauvat täyttivät vuoden 27.11!! Onnea pikku palleroiset Liinu, Tuuni, Tiuku, Iita, Aicu, Lätsä, Jeccu ja Tähti! Olette kaikki hienoja otuksia!

Meillä oli täällä Rovaniemen päässä yksivuotistreffit, mutta kuvia ei tullut otettua,koska oli jo pimeää. Treffeistä lähdinkin sitten kotiin itkien, koska sain ihan lahjan, joka kosketti ja kovasti...

Tähden omistaja Liisa oli maalannut aivan upean taulun noista kahdesta. Taulu on kyllä niin todellisen tuntoinen, molemmat ovat niin itsensä näköisiä. Liiisan sisko Ilona on työkaverini ja olivat töissä miettineet pikku porukalle, että Riikka kaipaisi piristystä, kun olin syksyllä ihan rikki Napin ja Surun poismenosta johtuen. Kiitos kovasti kaverit, olette ihania  Vielä ei ole aika sille, että tämä taulu piristäisi, mutta sekin aika varmasti vielä tulee. Nyt se herättää niin paljon tuoreita muistoja, että en itse asiassa ole pystynyt sitä kovinkaan edes katselemaan. 

Laitan ielä loppuun  linkin treenivideoon, joka on itse asiassa jo kuukauden takaa

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/a/u/0/J8DRg7H8QTM

Rovaniemen pikkuschapet sekä tuo yksi vääränrotuinen treenaavat. Vinsentti on tosi kivasti oppinut riekkumaan tuolla hallin reunalla...On kyllä niin motivoitunut ja mukava treeniryhmä ettei toista No Vinski joskus aina ärsyttää, mutta se annettakoon anteeksi. Vinsentti ei ole saanut kasvatettua sitä toista kivestä vieläkään. Muuten se on ainakin minun silmääni oikein näppärän näköinen ja oloinen otus. Vinski on sen kanssa treenaillut pikku tokojuttuja säännöllisen epäsäännollisesti ja agilityä ollaan treenattu ehkä viitisen kertaa. Päätoimisesti se on vain ollut pentu ja opetellut talon tapoja ja elämää itseään. 

Niin ja muutaman päivän päästä lähdetään Helsinkiin voittaja-näyttelyihin kuuden akan voimin. Mukaan otetaan Tuuni, Tähti ja Lätsä. Rankka reissu tulossa, mutta kyllä sitä ootetaan niin kovasti! Jeccukin on tulossa sinne, mukava nähdä miltä pikkukoira näyttää puolen vuoden tauon jälkeen. Ei ehkä enään kovin pienelät ainakaan...

Voi mahdoton mistähän sitä edes alkaisi kirjoittamaan. Paljon on kesän aikan tapahtunut ja tehty, tunneskaalaa menty suunnattomasta ilosta ihan hirveeseen suruun. Pidin eka kertaa elämässäni viiden viikon kesäloman ja oli kyllä niin mahtavaa, että kärvistelen ensi talvenkin ilman lomia ja aion pitää ensi kesänä samanmoisen satsin.

Kesähän alkaa kesäkuusta eli kävimme kuun alussa Saariselällä kisoissa koko perheen voimin pe-su. Ilma oli kuin morsian; kaveri valitteli Helsingin päässä koiranäyttelyssä mahdotonta helletta ja sitä että oli päässyt palamaan. Meikäläiset kaivo villahousuja laukunpohjalta agilitykisoissa. Istuttiin siis oikeesti makuupussissa kehän reunalla katsomassa kisoja sen mitä tarettiin katsoa. Tuolla kisoissa oli tarkoituksena "hakea" Napille helppo nollavoitto, joka sitten tulikin viimeisessä startissa sunnuntaina itkujen ja hammastenkiristysten jälkeen. Nappi teki viikonlopun aikana kolme nollaa ja kaks hylsyä. Kahdessa kisassa tuli toiseksi nollalla ja tosiaan siinä yhdessä sitten vihdoin voitti. Tuo yks hylsy oli niin karsee kun oltiin tulossa maaliin ainoana koirana nollalla reilusti ihanneajassa, niin koira menee viimeisen esteen vääriin! Olin niin niin niin kettuuntunut etten ole ikinä ollut koirakisoissa tai en ainakaan muista. Ruusu juoksi viikonlopun aikana muistaakseni neljä hienoa hylsyä :)

Seuraavana viikonloppuna oli Nastolassa agin SM-kisat, jonne tiensä olivat suorittaneet Unna ja Napa. Tuija ystävällisesti majoitti koko köörin sinne, kiitosta vain!! :) Kisat meni ihan jees, molemmilla koirilla päästiin finaaliin asti, jossa sitten ryssinkin Napin radan heti alkuun ja Unnan radan vasta lopussa. Mutta hyvä kokemus oli meille kaikille.

SM-kisoista suunnattiin samantien kesälaitumille. Vinski tuli pohjoisesta tyttöjen kanssa ja treffattiin sitten yllätys yllätys Lempäälän Ideaparkissa. Lomailu oli ihanaa, kohokohtana Ruotsin reissu ja siellä Kolmården ja Vimmerby.

Tässäpä muistoja tuolta reissulta. Ihan huippu paikka tuo Kolmården, ei voi kuin lämpimästi suositella.

Ja Vimmerby

Pepin kotitalo

Ja Vaahteramäen Eemelin

Täällä asuu Katto-Kassinen

Ja olihan siellä paljon paljon muutakin, mutta ei jaksa enään latailla noita kuvia.

Ruotsin reissun jälkeen oli vuorossa MM-karsinnat Seinäjoella. Oltiin täysihoidossa Sarin luona Kauhavalla Napin kanssa. Seija ja Tuija ajelivat sitten Rovaniemeltä Unnan kanssa paikalle. Tuijalle tuli hiukan paineita Tiukun koulutukseen, kun eka kisat mitä kävi katsomassa olivat MM-karsinnat :) Eka startti jännitti ihan hirveesti. Kun se oli suoritettu läpi niin jännitys laukesi ja loput startit menivätkin sitten  normaalissa kisajännityksessä. Kauheeta kun en enään muista tuloksia, mutta olikohan niin, että Unna juoksi kaksi nollaa ja Nappi yhden. Kumpikaan koira ei ollut oikein parhaimmassa terässä. Finaaliin ei päästy, oltiin Napin kanssa eka pudonneet ja Unnan kanssa toiset...No saipahan sitten seurata sunnuntaina rauhassa finaaleja. tai no jännitettiin ihan hirveesti miten meidän edustajan Emman ja Linuksen käy, ja hyvinhän niiden kävi, pääsivät maajoukkueeseen!! Ja kannatti päästäkin kun arvokisoissa saavuttivat Pm-pronssia ja MM-kisoissa hienosti sijalle 18. Aivan huikeaa! Ei ihme, että me aina Emmalle hävitäänkin :)

Unna karsinnoissa

Mun pikkuinen <3.  Napin viimeinen kisa...

Agikisoja ollaan käyty ahkerasti täällä pohjoisessa elo/syyskuussa. Ja hyvin on kyllä menneet! Nollia ollaan kerätty kovasti, sen verran, että Ruusulla on kasassa kaikki tulokset ensi kesän SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Unnalla on liikaa hyppynollia, eli tarviitsee vielä yhden aginollan ja yhden nollavoiton, jotta silläkin nuo samat oikeudet olisi. KV-kisoissa Rovaniemellä Ruusu voitti lauantaina kisan ja sai Caciagin ja agisertin, Unna tuli toiseksi ja sai Vara-Caciagin. Oli kyllä hienoa! Seuraavan päivänä Ruusulle vielä vara-Caciag. Ruusu on ollut kyllä viime kisoissa iskussa, viimeiset kymmenenen kisaa = 9 nollaa ja yksi vitonen. Unnalla myös melko hyvä nollaputki takana. Viimeisimmät kisat ovat olleet piirimestaruuskisat 17.9. Siellä molemmat koirat juoksivat kolme starttia + joukkueradan. Onnistuin sähläämään Unnan eka agiradan ohjaamaan sen suoraan väärälle esteelle, toiselta radalta vitska ja viimeisesltä nolla. Kaksi viimeistä rataa olivat PM-ratoja, joten Unnan sijoitus piirimestaruuksissa oli 5. Ruusu tahkosi nollia joka startista (ja niitä kakkossijoja, jota sillä on itse asiassa lähes kaikki kolmosten nollaradat...huoh). Sen verran hyvin juoksi kuitenkin, että voitti Lapin kennelpiirin piirinmestaruuden!!Joukkuepiirimestaruudet ratkottiin yksilökisojen perään. Meidän joukkueessa kisasivat sisarukset Ruusu, Unna ja Luva sekä minä, meidän kaverina oli vielä Nora ja pumi Ressu. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voitimme 0-tuloksella myös joukkuepiirinmestaruuden! Upea päivä.

Bongasin pari kuvaa ko.kisoissa Henri Luomalan sivuilta, omaa kameraa ei tietenkään ollut mukana...

Unna juoksee, kuva Henri Luomala

Ja Ruusu pujottelee

Tuoreet piirinmestarit tulleet juuri maaliin. Ohjaaja on vähän iloinen :)

Epämääräinen seurakunta palkintojenjaossa joukkuekisan päätteeksi

Tapaus Luva. Mun sijoituskoira Luva tuli meille terapia/kisakoiraksi elokuussa. Luva oli ilmoitettu elokuun vika viikonloppu Ouluun agikisoihin sekä Raahen koirakerhon pm-joukkueeseen. Jossu hajoitti kuitenkin polvensa alkuviikosta sillä seurauksella, että se leikattiin kisoja edeltävänä päivänä. Niinpä siinä kävi sitten niin, että minä huomasin olevani Luvan ohjaksissa kymmenen minuutin pikasulkeisten jälkeen. Ja hyvinhän ne kisat meni, Luva sai nollavoitolla siirron kakkosiin! Niinpä sitten kyselinkin Jossulta kisojen jälkeen voisikohan Luva tulla Napin tuuraajaksi pahimpaan ikävään ja minä voisin muutamat kisat sen kanssa täällä pohjoisessa kisata. Niin se Jossu sen uskalsi meille Luffen luovuttaa ja Luffe on kyllä tehtävänsä hienosti hoitanut. Ihan upea otus! Täällä se majailee niinkuin olisi aina ollut, ei hötkyile eikä ressaa mistään ja on oma huoleton reipas itsensä. Pientä jännitystä se on kyllä viime viikolla aiheuttanut reilun neljän tunnin "metsälenkillänsä". Luva oli vissiin löytänyt hyvän vainun :) Kyllä oli hymy hyytynyt siinä vaiheessa kun sitä etsittiin. Hui olkoon.

No takaisin Luvan kisaohjelmaan. Luva ilmoitettiin Rovaniemelle yhteensä neljään starttiin ja Torniooon kahteen. Rovaniemeltä se sai molempina päivinä yhdet nollat ja Torniosta vielä viimeisen, joten sehän tarkoitti sitä, että meillä oli uusi kolmosluokkalainen :) Tästä saa taas Jossu jatkaa sitten eteenpäin.

Napin pikkuvauvat ovat kiertäneet kesällä jonkin verran näyttelyitä. Kemissä esiintyivät pikkulapsista Tähti, Lätsä, Liinu, Tuuni, Tiuku ja Iita. Isommista lapsista oli paikalla Unna, Täplä ja Luva. Hienosti meni koko kööri, kyllä kasvattaja oli ylpeä hienosti käyttäytyvistä koirista. Luva oli ROP, Tuuni ROP-pentu ja Tähti VSP-pentu. Tuuni kävi vielä Torniossa pentunäyttelyssä ollen taas ROP-pentu.Jeccu on kierrellyt etelässä näyttelyitä ollen VSP-pentu ja ROP-pentu. Ekasta junnuluokan näyttelystä sille napsahti sitten EH, hieman on pikkupoika vielä keskenkasvuinen, niinkuin tuossa iässä on luonnollistakin...

Niin ja meinasipa unohtua tuo meidän uusi perheenjäsen. Eli meille tupahti heinäkuun lopussa vääränrotuinen koira, bordercollie Vinsentti (Dumf&Galwy International). Vinsentti lenteli Saksanmaalta Vinskin harrastuskoiraksi. Kiva koira, jos vain olisi schapendoes. Eikun oikeesti, oikein miellyttävä otus on. Mutta ne on niin vakavamielisiä nuo bortsut. Muuta moitetta en koirasta löydä kuin se, että siltä puuttuu toinen kives...pikku juttu...No toivotaan parasta, että se vielä sieltä laskeutuisi aloilleen. Nyt on poika nelikuinen, jotta alkaahaan tuo vähän jo huolestuttamaan.

Jospa nyt saisin tiuhemmin päivitettyä tätä blogia, niin muistais edes puolet asioista. Mutta nyt muistui nämä. Viikonloppuna lähdemme pikku ajelulle Lietoon TopTeam-karsintakokeeseen. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Jos on jotain kerrottavaa...Tänään tuli paperit sieltä ja sellainen miellyttävä yllätys, että siellä on koiran taidontarkastuksen lisäksi ohjaajan kuntotesti, OMG!