Me tehtiin se!! Unna, Seija ja minä, hyvä tiimi 

Siis olen harrastanut agilityä jo iäisyyden ja nyt se tapahtui, ensimmäinen AVA-koirani. Tai siis Seijan koira, mutta mun ohjaamani Yksinäni en tätä titteliä olisi Unskille saanut hommattua, niin kovan pohjatyön sekä jatkuvat ylläpitotreenit Seija on Unnan kanssa tehnyt. Unnan kanssa ollaan pääsääntöisesti käyty yhdessä treenaamassa kerran viikossa, mutta Seija on tehnyt lisäksi 1-2 treenit viiikossa, yleensä tiettyjä hankalia kohtia treeneistä tai ihan vaan perusjuttuja; kontakteja, keppejä, vauhtia. Hatunnosto Seijalle myös siitä, että sai Unnan taas toimimaan hallissa. Se alkoi jostain syystä jumittamaan viime talvena treeneissä; joko hiimaili jo treenipätkän aikana tai sitten pätkän loputtua pyrki heti pois hallista. Emme ole vieläkään selvittäneet mistä tuo johtui, mitä sille on hallissa tapahtunut. Joka tapauksessa Seija on viettänyt paljon aikaa ihan vain leikkien Unskin kans hallissa tai syöttäen sille herkkuja siellä. Ja treeni tuotti tulosta! Jumitus on loppunut ja hallissa viilettää nyt vanha entinen agilitykaverini Unna. 

Unnahan sai ensimmäisen agisertinsä marraskuun alussa Oulussa 2010, toinen tuli toukokuussa Kemissä ja tämä kolmas tuli stten ensimmäisistä mahdollisista kisoista, jossa sertin vastaanottaminen oli mahdollista. Pähkäiltiin Seijan kanssa ihan tappin asti lähdetäänkö koko kisoihin, koska takana oli loitavasti menneet kisat pari viikkoa aikaisemmin, niihin olisi hyvä ollut lopettaa tämä kisavuosi. Mutta tokihan se hiukan houkutteli lähteä, kun tiedossa oli, että näistä kisoista voitaisiin se titteli kotiin saada. 

Jo aamulla oli sellainen olo, että MIKSI ihmeessä meidän pitikään lähteä. Herätys oli jo viideltä ja kotipihasta starttasin ennen kuutta. Voishan sitä sunnuntai-aamuna toki muutakin tehdä kuin lähteä pilkkopimeään yöhön ajelemaan. Matkalla Seijalle totesin, että Unna ei ole koskaan tehnyt kisoissa pujotteluvirhettä. Ei ois kannattanut sanoa, sillä eka radallahan se virhe sitten tulikin, meni pujottelussa toiseen välin. Virheettömällä radalla se voitto olisi tullut jo tästä. Toisella radalla se suht hyvä nolla sitten tulikin. Pientä jännitystä toi se, että lähtiessäni Ruusun kanssa radalle toiseksi viimeisenä, Unna oli johdossa. Mietin siinä startissa, että mitä teen, siis lähinnä miten varmistan sen ettei Ruusu tule voittamaan Unnaa. Koska tosiasia on se, että Ruusu on nopeampi ja jos se tekisi hyvän radan niin voitto tulisi väärälle koiralle. No ohjaus oli syystäkin huonoa ja "saatiin" hylsy. Kun viimeinenkin koira oli mennyt, oli Unna edelleen johdossa ja olihan se hieno hetki!

Nyt jäämme agilitytauolle ihan kokonaan ainakin joulukuuksi, tammikuussa voidaan jotain pientä ehkä jo treenata. Takki on itsellä jo niin tyhjä ettei koko agility kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Eli tauko lienee paikallaan :)

Niin, laitetaanpa tähän vielä tulokset niistä marraskuun alun loistokkaista kisoissa, myös Oulussa. Molemmille koirille oli kolme starttia. Eka kisasta molemmille nollat, Ruusu 1. Unna 3. Ruusulle toinen agiserti :) Toisesta kisasta molemmille nollat; Ruusu 1. ja Unna 3. Ruusulle ensimmäinen hyppyserti :) Kolmannesta kisasta Unnan radan aikana,  mulla vissiin jollain lailla revähti molemmat pohkeet kylmässä hallissa, juokseminen oli tuskaa ja tuntui etten selviä maaliin asti. Unnalle kuitenkin nolla ja Ruusun radan jätimme väliin, varsinkin ku Unna oli johdossa siinä vaiheessa kun Ruusun vuoro olisi ollut :) Unna säilytti johtoasemansa loppuun asti ja se sai ensimmäisen hyppysertinsä myös. 

Ruusu sai myös samaisista Unnan valiokisoista toisen hyppysertinsä voittamalla hyppyradan. Nyt sillä on agi-ja hyppysertit odottamasse ensi vuoden loppua, jolloin se voi vastaanotta kolmannet sertinsä ja valioitua. 

Luvakin kävi kisaamassa noissa Oulun kisoissa Jossun kanssa. Ja vetivätkin hienosti eka radan nollalla läpi! Hiukan yliaikaa tuli, pientä hienosäätöä vielä, mutta hyvä tekemisen ja menemisen meininki oli molemmilla. Toinen rata menikin sitten hylsyksi, Luva näytti hiukan taas Luvamaisia puoliaan rallattelemalla ihan vain muutaman ylimääräisen esteen ihan vain muutaman kerran :) Mutta tosi hienoa menoa oli! Luva on muutenkin esitellyt hyvää agilityasennetta treeneissä Jossun kanssa, joten se lupailee hyvää ensi vuotta ajatellen. "Harmittavasti" vain mahdolliset pennut ensi vuonna tulevat sotkemaan hiukan agilitykuvioita. Isäkoiraa ollaan mietitty pitkään ja hartaasti, tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona olisi agilityssa kisaava koira, jonka toivottavasti näen livenä lähiaikoina!

Mitähän muuta; 

No meidän pikkuvauvat täyttivät vuoden 27.11!! Onnea pikku palleroiset Liinu, Tuuni, Tiuku, Iita, Aicu, Lätsä, Jeccu ja Tähti! Olette kaikki hienoja otuksia!

Meillä oli täällä Rovaniemen päässä yksivuotistreffit, mutta kuvia ei tullut otettua,koska oli jo pimeää. Treffeistä lähdinkin sitten kotiin itkien, koska sain ihan lahjan, joka kosketti ja kovasti...

Tähden omistaja Liisa oli maalannut aivan upean taulun noista kahdesta. Taulu on kyllä niin todellisen tuntoinen, molemmat ovat niin itsensä näköisiä. Liiisan sisko Ilona on työkaverini ja olivat töissä miettineet pikku porukalle, että Riikka kaipaisi piristystä, kun olin syksyllä ihan rikki Napin ja Surun poismenosta johtuen. Kiitos kovasti kaverit, olette ihania  Vielä ei ole aika sille, että tämä taulu piristäisi, mutta sekin aika varmasti vielä tulee. Nyt se herättää niin paljon tuoreita muistoja, että en itse asiassa ole pystynyt sitä kovinkaan edes katselemaan. 

Laitan ielä loppuun  linkin treenivideoon, joka on itse asiassa jo kuukauden takaa

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/a/u/0/J8DRg7H8QTM

Rovaniemen pikkuschapet sekä tuo yksi vääränrotuinen treenaavat. Vinsentti on tosi kivasti oppinut riekkumaan tuolla hallin reunalla...On kyllä niin motivoitunut ja mukava treeniryhmä ettei toista No Vinski joskus aina ärsyttää, mutta se annettakoon anteeksi. Vinsentti ei ole saanut kasvatettua sitä toista kivestä vieläkään. Muuten se on ainakin minun silmääni oikein näppärän näköinen ja oloinen otus. Vinski on sen kanssa treenaillut pikku tokojuttuja säännöllisen epäsäännollisesti ja agilityä ollaan treenattu ehkä viitisen kertaa. Päätoimisesti se on vain ollut pentu ja opetellut talon tapoja ja elämää itseään. 

Niin ja muutaman päivän päästä lähdetään Helsinkiin voittaja-näyttelyihin kuuden akan voimin. Mukaan otetaan Tuuni, Tähti ja Lätsä. Rankka reissu tulossa, mutta kyllä sitä ootetaan niin kovasti! Jeccukin on tulossa sinne, mukava nähdä miltä pikkukoira näyttää puolen vuoden tauon jälkeen. Ei ehkä enään kovin pienelät ainakaan...

Voi mahdoton mistähän sitä edes alkaisi kirjoittamaan. Paljon on kesän aikan tapahtunut ja tehty, tunneskaalaa menty suunnattomasta ilosta ihan hirveeseen suruun. Pidin eka kertaa elämässäni viiden viikon kesäloman ja oli kyllä niin mahtavaa, että kärvistelen ensi talvenkin ilman lomia ja aion pitää ensi kesänä samanmoisen satsin.

Kesähän alkaa kesäkuusta eli kävimme kuun alussa Saariselällä kisoissa koko perheen voimin pe-su. Ilma oli kuin morsian; kaveri valitteli Helsingin päässä koiranäyttelyssä mahdotonta helletta ja sitä että oli päässyt palamaan. Meikäläiset kaivo villahousuja laukunpohjalta agilitykisoissa. Istuttiin siis oikeesti makuupussissa kehän reunalla katsomassa kisoja sen mitä tarettiin katsoa. Tuolla kisoissa oli tarkoituksena "hakea" Napille helppo nollavoitto, joka sitten tulikin viimeisessä startissa sunnuntaina itkujen ja hammastenkiristysten jälkeen. Nappi teki viikonlopun aikana kolme nollaa ja kaks hylsyä. Kahdessa kisassa tuli toiseksi nollalla ja tosiaan siinä yhdessä sitten vihdoin voitti. Tuo yks hylsy oli niin karsee kun oltiin tulossa maaliin ainoana koirana nollalla reilusti ihanneajassa, niin koira menee viimeisen esteen vääriin! Olin niin niin niin kettuuntunut etten ole ikinä ollut koirakisoissa tai en ainakaan muista. Ruusu juoksi viikonlopun aikana muistaakseni neljä hienoa hylsyä :)

Seuraavana viikonloppuna oli Nastolassa agin SM-kisat, jonne tiensä olivat suorittaneet Unna ja Napa. Tuija ystävällisesti majoitti koko köörin sinne, kiitosta vain!! :) Kisat meni ihan jees, molemmilla koirilla päästiin finaaliin asti, jossa sitten ryssinkin Napin radan heti alkuun ja Unnan radan vasta lopussa. Mutta hyvä kokemus oli meille kaikille.

SM-kisoista suunnattiin samantien kesälaitumille. Vinski tuli pohjoisesta tyttöjen kanssa ja treffattiin sitten yllätys yllätys Lempäälän Ideaparkissa. Lomailu oli ihanaa, kohokohtana Ruotsin reissu ja siellä Kolmården ja Vimmerby.

Tässäpä muistoja tuolta reissulta. Ihan huippu paikka tuo Kolmården, ei voi kuin lämpimästi suositella.

Ja Vimmerby

Pepin kotitalo

Ja Vaahteramäen Eemelin

Täällä asuu Katto-Kassinen

Ja olihan siellä paljon paljon muutakin, mutta ei jaksa enään latailla noita kuvia.

Ruotsin reissun jälkeen oli vuorossa MM-karsinnat Seinäjoella. Oltiin täysihoidossa Sarin luona Kauhavalla Napin kanssa. Seija ja Tuija ajelivat sitten Rovaniemeltä Unnan kanssa paikalle. Tuijalle tuli hiukan paineita Tiukun koulutukseen, kun eka kisat mitä kävi katsomassa olivat MM-karsinnat :) Eka startti jännitti ihan hirveesti. Kun se oli suoritettu läpi niin jännitys laukesi ja loput startit menivätkin sitten  normaalissa kisajännityksessä. Kauheeta kun en enään muista tuloksia, mutta olikohan niin, että Unna juoksi kaksi nollaa ja Nappi yhden. Kumpikaan koira ei ollut oikein parhaimmassa terässä. Finaaliin ei päästy, oltiin Napin kanssa eka pudonneet ja Unnan kanssa toiset...No saipahan sitten seurata sunnuntaina rauhassa finaaleja. tai no jännitettiin ihan hirveesti miten meidän edustajan Emman ja Linuksen käy, ja hyvinhän niiden kävi, pääsivät maajoukkueeseen!! Ja kannatti päästäkin kun arvokisoissa saavuttivat Pm-pronssia ja MM-kisoissa hienosti sijalle 18. Aivan huikeaa! Ei ihme, että me aina Emmalle hävitäänkin :)

Unna karsinnoissa

Mun pikkuinen <3.  Napin viimeinen kisa...

Agikisoja ollaan käyty ahkerasti täällä pohjoisessa elo/syyskuussa. Ja hyvin on kyllä menneet! Nollia ollaan kerätty kovasti, sen verran, että Ruusulla on kasassa kaikki tulokset ensi kesän SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Unnalla on liikaa hyppynollia, eli tarviitsee vielä yhden aginollan ja yhden nollavoiton, jotta silläkin nuo samat oikeudet olisi. KV-kisoissa Rovaniemellä Ruusu voitti lauantaina kisan ja sai Caciagin ja agisertin, Unna tuli toiseksi ja sai Vara-Caciagin. Oli kyllä hienoa! Seuraavan päivänä Ruusulle vielä vara-Caciag. Ruusu on ollut kyllä viime kisoissa iskussa, viimeiset kymmenenen kisaa = 9 nollaa ja yksi vitonen. Unnalla myös melko hyvä nollaputki takana. Viimeisimmät kisat ovat olleet piirimestaruuskisat 17.9. Siellä molemmat koirat juoksivat kolme starttia + joukkueradan. Onnistuin sähläämään Unnan eka agiradan ohjaamaan sen suoraan väärälle esteelle, toiselta radalta vitska ja viimeisesltä nolla. Kaksi viimeistä rataa olivat PM-ratoja, joten Unnan sijoitus piirimestaruuksissa oli 5. Ruusu tahkosi nollia joka startista (ja niitä kakkossijoja, jota sillä on itse asiassa lähes kaikki kolmosten nollaradat...huoh). Sen verran hyvin juoksi kuitenkin, että voitti Lapin kennelpiirin piirinmestaruuden!!Joukkuepiirimestaruudet ratkottiin yksilökisojen perään. Meidän joukkueessa kisasivat sisarukset Ruusu, Unna ja Luva sekä minä, meidän kaverina oli vielä Nora ja pumi Ressu. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voitimme 0-tuloksella myös joukkuepiirinmestaruuden! Upea päivä.

Bongasin pari kuvaa ko.kisoissa Henri Luomalan sivuilta, omaa kameraa ei tietenkään ollut mukana...

Unna juoksee, kuva Henri Luomala

Ja Ruusu pujottelee

Tuoreet piirinmestarit tulleet juuri maaliin. Ohjaaja on vähän iloinen :)

Epämääräinen seurakunta palkintojenjaossa joukkuekisan päätteeksi

Tapaus Luva. Mun sijoituskoira Luva tuli meille terapia/kisakoiraksi elokuussa. Luva oli ilmoitettu elokuun vika viikonloppu Ouluun agikisoihin sekä Raahen koirakerhon pm-joukkueeseen. Jossu hajoitti kuitenkin polvensa alkuviikosta sillä seurauksella, että se leikattiin kisoja edeltävänä päivänä. Niinpä siinä kävi sitten niin, että minä huomasin olevani Luvan ohjaksissa kymmenen minuutin pikasulkeisten jälkeen. Ja hyvinhän ne kisat meni, Luva sai nollavoitolla siirron kakkosiin! Niinpä sitten kyselinkin Jossulta kisojen jälkeen voisikohan Luva tulla Napin tuuraajaksi pahimpaan ikävään ja minä voisin muutamat kisat sen kanssa täällä pohjoisessa kisata. Niin se Jossu sen uskalsi meille Luffen luovuttaa ja Luffe on kyllä tehtävänsä hienosti hoitanut. Ihan upea otus! Täällä se majailee niinkuin olisi aina ollut, ei hötkyile eikä ressaa mistään ja on oma huoleton reipas itsensä. Pientä jännitystä se on kyllä viime viikolla aiheuttanut reilun neljän tunnin "metsälenkillänsä". Luva oli vissiin löytänyt hyvän vainun :) Kyllä oli hymy hyytynyt siinä vaiheessa kun sitä etsittiin. Hui olkoon.

No takaisin Luvan kisaohjelmaan. Luva ilmoitettiin Rovaniemelle yhteensä neljään starttiin ja Torniooon kahteen. Rovaniemeltä se sai molempina päivinä yhdet nollat ja Torniosta vielä viimeisen, joten sehän tarkoitti sitä, että meillä oli uusi kolmosluokkalainen :) Tästä saa taas Jossu jatkaa sitten eteenpäin.

Napin pikkuvauvat ovat kiertäneet kesällä jonkin verran näyttelyitä. Kemissä esiintyivät pikkulapsista Tähti, Lätsä, Liinu, Tuuni, Tiuku ja Iita. Isommista lapsista oli paikalla Unna, Täplä ja Luva. Hienosti meni koko kööri, kyllä kasvattaja oli ylpeä hienosti käyttäytyvistä koirista. Luva oli ROP, Tuuni ROP-pentu ja Tähti VSP-pentu. Tuuni kävi vielä Torniossa pentunäyttelyssä ollen taas ROP-pentu.Jeccu on kierrellyt etelässä näyttelyitä ollen VSP-pentu ja ROP-pentu. Ekasta junnuluokan näyttelystä sille napsahti sitten EH, hieman on pikkupoika vielä keskenkasvuinen, niinkuin tuossa iässä on luonnollistakin...

Niin ja meinasipa unohtua tuo meidän uusi perheenjäsen. Eli meille tupahti heinäkuun lopussa vääränrotuinen koira, bordercollie Vinsentti (Dumf&Galwy International). Vinsentti lenteli Saksanmaalta Vinskin harrastuskoiraksi. Kiva koira, jos vain olisi schapendoes. Eikun oikeesti, oikein miellyttävä otus on. Mutta ne on niin vakavamielisiä nuo bortsut. Muuta moitetta en koirasta löydä kuin se, että siltä puuttuu toinen kives...pikku juttu...No toivotaan parasta, että se vielä sieltä laskeutuisi aloilleen. Nyt on poika nelikuinen, jotta alkaahaan tuo vähän jo huolestuttamaan.

Jospa nyt saisin tiuhemmin päivitettyä tätä blogia, niin muistais edes puolet asioista. Mutta nyt muistui nämä. Viikonloppuna lähdemme pikku ajelulle Lietoon TopTeam-karsintakokeeseen. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Jos on jotain kerrottavaa...Tänään tuli paperit sieltä ja sellainen miellyttävä yllätys, että siellä on koiran taidontarkastuksen lisäksi ohjaajan kuntotesti, OMG!

Nämä minun kirjoitukset ovat kyllä aika masentavia. Voisin jopa väittää, että kulunut elokuu on ollut raskain kuukausi minkä muistan. Ei riittänyt se, että menetimme Napin vaan meidän ikinuori Suru-corgi piti nukuttaa vajaa kaksi viikkoa Napin kuoleman jälkeen. Suruhan oli jo iäkäs, tammikuussa olisi tullut 12 vuotta. Mutta päällisin puolin ihan nuoren koiran oloinen, pirteä ja elämänhaluinen vailla mitään sairauksia. Täysillä mukana muun lauman menoissa.

Suru alkoi oksentelemaan ruokansa pari päivää Napin kuoleman jälkeen. Se söi mielellään, mutta ei saanut ruokaa nieltyä alas. Se söi ja oksensi, söi ja oksensi, kunnes loppujen lopuksi ruoka oli syöty. Aluksi ajattelin, että se ahmii ruokaansa ja laitoin syömään eri huoneeseen kun Vinsentti ja Ruusu. Ei auttanut. Muutaman päivän katselin hommaa ja varasin ajan eläinlääkärille. Olin jo varma, että sillä on kasvain ruokatorvessa. Muuten Suru oli ihan pirteä ja söi mielellään. Eläinlääkärillä se nukutettiin ja tutkittiin nielu. Tähystyslaitetta ei eläinlääkärillä ole, joten syvemmälle ruokatorveen ei nähty. Muuta ei löytynyt kuin punaiset ja ärtyneet nielurisat. Vaahtoa näytti tulevan eläinlääkärin mukaan ruokatorvesta. Saimme lääkkeet ja lähdimme kotiin. Lääkkeet eivät auttaneet, Surun vointi alkoi huononemaan. Enään se pystyi syömään ruokaa vain ihan minimaalisia määriä kerrallaan, liotettuja nappuloita syötin sille yksi kerrallaan. Hiljalleen se alkoi muuttumaan vaisummaksi ja lopetti syömisen. Sitten loppui liikkuminen ja hengitys muuttui todella huonoksi ja pinnalliseksi. Kuumetta ei ollut. Viimeisenä iltana se osoitti halun lähteä lenkille mukaan ja otin sen autoon kun ajoimme koirien kanssa metsään. Nostaessani se haukahti innoissaan yhden kerran, tätä se ei ollut tehnyt päiväkausiin. Mutta lähtiessämme kävelemään, se ei kertakaikkiaan jaksanut kävellä. Kävelimme parikymmentä metriä ja vein sen sitten autoon takaisin.

Seuraavaksi päiväksi oli varattuna aika eläinlääkärille. Hain Surun kotoa, se makasi paikoillaan tullessani kotiin, ei jaksanut nousta. Syliin nostaessani se oli veltto, hengitys todella huonoa, Minusta se haisi jo ihan "kuolemalle". Sanoin tytöille, että tulevat sanomaan Surulle hyvästit jos eläinlääkärillä käy huonosti. Molemmat kävivät halaamassa sitä. Itse tiesin jo tässä vaiheessa, että peli on menetetty. Suru oli kuihtunut lyhyessä ajassa olemattomiin, selkäranka paistoi läpi, lihakset olivat kuihtuneet. Eläinlääkäri kuunteli keuhkoti ja sanoi, että reilusti nestettä siellä on, pystyy hengittelemään vain murto-osalla keuhkoistaan. Sydämestä kuului suhinaa.

Suru lopetettiin 25.8. Se mikä nopean kunnon romahtamisen auheutti, jää epäselväksi. Ehkä se ajatteli, että Nappi tarvitsee kaverin. En tiedä, mutta käsittämättömältä tämä tuntuu. Suru oli kaikkien lempparikoira, maaiman ystävällisin pikkukoira, Tämän takia se olikin monessa mukana, koska sen kanssa oli niin helppo kulkea ja olla. Se osasi käyttäytyä joka paikassa fiksusti. Remmissä se ei tainnut olla kuin joskus nuoruusvuosinaan, koska se ei vain tarviinut sellaista. Se kulki vapaana mukana missä vain, jos pysähdyttiin jonnekin niin siihen se tuli jalkoihin makoilemaan. Surun takia corgikoirat ovat lähellä sydäntä, mutta Surun takia en usko, että ikinä pystyn enään corgia ottamaan.  Jossulle kiitos ihanasta koirasta, Suru oli kyllä kuin äitinsä Tinka, unohtumaton.

Big-Wood´s X-Wart Xuru 7.1.2000-25.8.2011.

Kuva otettu noin reilu viikko ennen Surun kuolemaa, olemuksessa jo tuossa vaiheessa ripaus vanhenemista ja ilme omasta mielestäni surumielinen. Samalla ilmeellä se katsoi minua viimeisinä hetkinään ennenkuin nukahti ikiuneen.

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Aloitin tämän päivityksen kirjoittamisen jo parisen viikkoa sitten, mutta kun oli niin mahdottomasti kirjoitettavaa kesän tapahtumista niin en jaksanu kirjoittaa loppuun asti vaan talletin tekstin jatkaakseni myöhemmin. Tällä hetkellä mikään noista tapahtumista ei tunnu miltään, ei oikeestaan mikään muukaan. Kyyneleet nousevat silmiin jo tässä vaiheessa ja sydämeen koskee niin, että tuntuu kuin henki salpautuisi. Vaikka Napin sairastumisesta ja diagnoosista yms.  pystyn jo keskustelemaan melko hyvin niin näitä sanoja en pysty itkemättä sanomaan; meidän Nappi on kuollut.

En tiedä saanko vielä tänäänkään tätä tekstiä kirjoitettua loppuun, asian hyväksyminen ja läpikäyminen on mulla vielä niin kesken. Suurimman osan ajasta yritän olla ajattelematta Nappia, meidän yhteisiä hienoja hetkiä sekä viimeistä tuskaista yötä, koska en halua itkeä koko aikaa. Ja itkemättä en pysty sitä vielä miettimään.

Nappi alkoi ontumaan vas.takajalkaansa heinäkuun viimeisellä viikolla, takajalan reisilihas tuntui kovana pallona, joten ajattelin, että se on jotenkin jalkansa reväyttänyt. Olimme edellisenä iltana sateella kävelleet Ounasvaaraa alas, kun Napin edestä lähti jänis liikkeelle ja Nappi otti tietty lähdöt perään. Siinä hyvinkin olisi voinut moinen tapahtua. Varasin kuitenkin ajan fysioterapeutille, joka sanoi, että takareisi on revähtänyt; hoitona 3 viikkoa lepoa, särkylääkettä ja kylmää. Niinpä me sitten tällä ohjeella edettiin. Kipeän oloinen koira ei ollut missään vaiheeessa, eikä aristellut revähdyskohtaa. Seuraavalla viikolla Nappi ontui edelleen, joten soitin fyssarille, joka sanoi, että paraneminen vie aikansa, samalla hoidolla jatketaan. Viikonlopun aikana takareisi turposi aika lailla, lihas tuntui isona kivikovana pallona ja pelkäsin, että koko jalkaa "räjähtää". Kävimme maanataina eläinlääkärillä, joka hänkin ihmetteli jalkaa, sanoi ettei ole vastaavanlaista nähnyt. Revähtymää piti kuitenkin vielä mahdollisena, jospa vain kudosnestettä/verta oli vuotanut niin paljon kudoksiin. Aloitettiin varmuuden vuoksi ab-kuuri jos jokin tulehdus siellä olisi, sekä kipulääkitys vaihdettiin. Seuraavana päivänä kävimme fyssarilla näytillä uudelleen, hän kokeili jos lymfahoidolla saisi nestettä vähemmäksi. Fysioterapeutti oli myös ihmeissään, jalka oli niin paljon pahempi kuin viimeksi, eikä hänkään ollut vastaavanlaista aiemmin nähnyt. Lymfahoidolla ei mitään apua ollut. Epäili edelleen takareiden revähdystä, joka mahdollisesti olisi revähtänyt lisää tai sitten heitti ajatuksen kasvaimesta. Nappihan oli koko sairastumisajan ollut tarmokas oma itsensä, lenkille se ei päässyt, koska levossa piti olla, muutenhan se ei sitä lepoajatusta kyllä sisäistänyt. Hyppeli kielloista huolimatta sohville, tappoi leluja ja ois ollut niin täynnä intoa johonkiin touhuiluun. Keskiviikkona soitin eläinlääkärille ja sovimme uuden käynnin perjantaille, jotta hän voisi vaikka punktoida sitä nestettä pois jalasta. Minä yritin fysioterapeutin ohjeen mukaan pitää kylmää jalan päällä niin paljon kuin mahdollista, jotta saataisiin turvotus pois. Mittailin jalan ympärystä monta kertaa päivässä ja eihän se pienentynyt lainkaan, enemmänkin kasvoi vain. Torstai-iltana tuli sitten ratkaiseva käänne jalan suhteen; koira alkoi kipuilla. Illalla oli melko levoton ja mitä enemmän yöksi mentiin niin sitä kipeämmäksi se tuli. Yö oli kertakaikkiaan hirveä; Nappi oli niin tuskainen, että mielessä kävi jo suurinpiirtein poliisin kutsuminen paikalle ampumaan se heti. Annoin kipulääkettä tunnin välein ylittäen maksimiannokset moneen kertaan. Juuri kun olin jo soittamassa päivystävälle eläinlääkärille niin se selkeästi rauhoittua; tärinä, läähätys ja tuskainen ääntely loppui ja se rauhottui paikalleen. Ei se raukka nukkunut lainkaan koko yönä, aina kun se hissukseen valahti maahan niin ilmeisesti siinä asennossa kipu nosti sen takaisin istumaan. Niin me kaksi sitten odotettiin aamua, minä Nappia rapsuttaen,  halaillen ja itkien. Soitin heti aamulla eläinlääkärille ja saimme aikaistettua tapaamisen aamupäivälle. Nappi laitettiin nukkumaan, jalasta ajeltiin karvat ja se ultrattiin. Jotain epämääräistä jalassa näkyi, mutta ei saatu selvää onko se nestettä vai jotain muuta. Jalka näytti ajeltuna ihan kauhealta, epämuodostuneelta. Lääkäri yritti punktoida useampaan kertaan eri paikoista, mutta mitään ei tullut. Siinä sitten pähkäiltiin, että mitä tehtäisiin. Koska se edellinen yö oli ollut niin kauhea niin halusin, että saadaan selvyys jalasta, joten päädyttiin leikkaukseen. Nappi nukkui ja odotteli leikkausta ja minä siinä vaiheessa kuitenkin melko levollisena sen vieressä  istuen ja rapsutellen. Leikkauksen ajaksi lähdin ajelemaan autolla, olo oli siinä vaiheessa todella jännittynyt kun odottelin lääkärin soittoa. No sitten se kauheista kauhein uutinen tuli; jalka oli täynnä kasvainta, joka oli levinnyt niin laajasti, että ainoa keino, että sen saisi pois olisi jalan amputointi. Eikä tietoa siitä onko se levinnyt jo jonnekin muuallekin. Vaihtoehdot olivat vähissä, mielestäni kolmijalkaisena elämä ei olisi Napin arvoista. Ja todennäköistä olisi ettei sekään sitä loppupeleissä pelastaisi. Niinpä sitten annoin eläinlääkärille luvan päästää Nappi pois.

En pysty nyt enempää kirjoittamaan enkä Nappia koirana muistelemaan. Laitan vain saman tekstin, joka minulla oli facebook-sivullani Napin kuoleman jälkeen.

Boisterous Zealous Zelda "Nappi" 25.8.2004-12.8.2011

Nappi nukkui ikiuneen tänään leikkauspöydälle jalasta löytyneen laajalti levinneen ärhäkän kasvaimen takia.
Kaksi viikkoa sitten minulla oli terve koira, ärsyttävyyteen asti touhottava Nappi täynnä elämäniloa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt on vain suunnaton ikävä ja epäusko siitä mitä oikein tapahtui.

Hyvää matkaa Rakas Nappi ja kiitos näistä yhteisistä vuosista ♥
Parhaat lähtevät ensin...


"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan."

Hupsista, taas on kuukausi vierähtänyt viime päivityksestä. Monenlaista ollaan ehdittykin tässä välissä touhuta kisarintamalla, joten niistäpä nyt hiukan muisteloita...sen mitä nyt enään muistan

No alkukuusta käytiin Napin kans kerhonmestaruustokokisoissa vaihteeksi taas voittajassa kokeilemassa onnea. Treenithän jäi vähäiseksi ennen kisoja eikä itse asiassa olla muistettu tottista treenata kisojen jälkeenkään. Nappi meni kuiten ihan kivasti, mulla oli "salainen auktoriteetti" mukana kisoissa ja sain hyvin koiran pysymään ruodussa ja kierrokset matalina. Enemmän pidän itse sellaisesta näyttävästä touho-tottiksesta, mutta kun en saa koiraa hallittua siinä mielentilassa niin kokeillaan nyt tuollaista matalampaa virettä.

Kisa-aamu oli kolea ja hyvin epävakainen. Tarkkailin aamun säätä mahdollisen sateen varalta, että oisin jättänyt kisat väliin jos ois alkanut satamaan, koska tuo mun moppitukka ei suostu märkään maahan istumaan saati makaamaan. No ilma oli pilvinen siihen asti kunnes tuli meidän vuoro, sitten alkoi vesisade! Eihän sitä kisaa enään kehässä viitsinyt keskeyttää, joten porskutettiin loppuun asti. Ja tosi hienosti Nappi teki istumiset ja maahanmenot, yhden perusasennon jätti ottamatta, viisas koira. Tässä vielä linkki kisavideoon

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/a/u/0/nGTc7-Pzm_0

Tyhmä minä oikein innostin koiran haukahtamaan tuossa yhdessä kohden, tästä tuomari verotti yhden pisteen kokonaisvaikutuksesta. Onneksi ei ollut ykköstulos yhdestä pisteestä kiiinni...ois pikkasen harmittanut. Niin tosiaan Nappi sai 2-tuloksen, pisteitä en muista, mutta ei lähelläkään ykköstulosta. Ruutu meni taas nollille, en älynnyt käskeä sitä ruutuun uudelleen kun  harhautua pois siinä aika lähellä ruutua ollessaan. Tollistelin vain, että minnekähän se lähtee. Jotain se lähti kauheesti etsimään, ilmeisesti makupalakuppia ?

Pari viikkoa sitten oli pikku-Rusakon luonnetesti. Menin sinne hiukan sekavin tuntein, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa. Saako se jotkut kilarit vai meneekö coolisti läpi. Ei sillä ole kyllä tapana turhista ressailla, joten siinä mielin kuitenkin ihan luottavaisin mielin. Testi meni läpi hyväksytysti pistein 140, laukausvarma, Ruusu käyttäytyi hyvin Ruusumaisesti, reagoi kyllä kaikkeen, mutta palautui melko nopeasti. Eikä mielestäni paineistunut suuremmin testin aikana, yhtä iloisesti tepasteli sieltä pois kun sinne menikin. Pisteet meni identtisesti äidin kanssa luoksepäästävyyttä lukuunottamatta, siinä Ruusulla +3, Napilla +2b

Eli testi osa-alueittain meni näin;

Toimintakyky +1    Kohtuullinen

Terävyys +1           Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 Pieni

Taisteluhalu +2    Kohtuullinen

Hermorakenne +1 Hieman rauhaton

Temperamentti +1 Erittäin vilkas

Kovuus +1              Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

´+++laukausvarma

Sitten me käytiin viikko sitten reilun kuukauden tauon jälkeen taas koko köörin kans agikisoissa Kemissä. Jokainen rekku juoksi kaksi rataa. Napin suhteen oli hiukan paineita, koska olin laskenut väärin ne sen sm-nollat. Hyppynollia sai olla vain kaksi ja aginollia piti olla viisi. Napilla oli usempi hyppynolla, mutta aginollia vain neljä. Pientä painetta tuli, koska meni sitten kuitenkin näin viime tippaan se nollien haku. Napin eka rata meni hylsyksi, koska tipahti märältä puomilta ja sitten se puomi meni säätämiseksi, lopetettiin rata siihen. Toiselta radalta tuli onneksi se nolla, hieman varmistellen kyllä, mutta reilusti ihanneajan puitteissa kyllä. Unna oli taitava koira, juoksi kaksi nollarataa! Ruusukin sai yhden nollan sijoittuen toiseksi ja häviten voittajalle muutaman kymmenyksen. Siinä oli hyppyserti käden ulottuvilla, voittaja oli jo valio,mutta kisaajia luokassa vain 17, joten serti ei siirry meille. Toka rata meni hylsyksi heti radan alussa kun Ruusu sujahti putken väärään päähän.

Toissapäivänä helatorstaina oli meillä kotikisat täällä Roviksella. Ruusu juoksi kolme rataa, Nappi kaksi ja Unski yhden. Ekassa startissa meni Ruusu ja Nappi, molemmille tuli hylsy. Oli taas semmoinen olo, että huhhei, eihän me osata mitään. Mutta toka startti meni jo paremmin; Ruusu sai nollan ja Unski vitskan tiputtamalla yhden riman. Kolmannella radalla juoksivat Ruusu ja Nappi ja hyvin juoksivat, kun saivat molemmat nollat. Ja sijoituksetkin hienosti 2. ja 3. Jälleen heiluteltiin Ruusulle sitä sertiä...Mutta uskon kyllä, että Ruusun kanssa ne tullaan jossain vaiheessa kyllä saamaan, kunhan saadaan paketti kuntoon. Nyt radat menee kuitenkin vielä jollain lailla varmistellen, että saan pidettyä sen hallussa. Kunhan Ruusunkin(ja tietty mun) taidot karttuvat niin pystytään tykittämään paremmin. Ei niitä voittoja varmistellen saada! Hyvät fiilikset kuitenkin kisoista jäi

Nyt olisikin taas kisatäyteistä aikaa; ensi viikolla mennään viikonlopuksi Ivaloon Ruusun ja Napin kans. Otetaan pari starttia per päivä. Sitten olisikin Lahdessa SM-kisat. Sitten olisi juhannus. Olen miettinyt (Vinskille tiedoksi), että jos ollaan mökillä etelässä juhannuksen aikaan niin voisin käydä Ruusun kanssa pari starttia Turun juhannuskisoissa. Juhannuksen jälkeen lähdetäänkin reissuun Ruotsiin Kolmårdeniin ja Vimmerbyhyn, koirat sijoitetaan varmaan isälle siksi aikaa. Ruotsin jälkeen käy Vinski Saksassa katsomassa mahdollista tulevaa nelijalkaista ja porskutetaan takaisin pohjoiseen.

Rovaniemen pentujen kanssa ollaan aloitettu agitreenit. Nyt ollaan kolmesti treenattu ja voi jee kun ne ovat niin mahtavia otuksia! Kaikki ovat niin touhussaan mukana hommassa! Ja niin ovat kyllä omistajatkin, on aivan huippuhienoa vetää treenejä tuollaiselle porukalle Olen jäänyt kesän ajaksi pois kerhon vetohommista, ekaa kertaa moneen vuoteen. Vaikka treenien veto onkin ihan mukavaa hommaa, niin jotenkin aloin niin väsymään siihen ja tuntui ettei ole enää juurikaan annettavaa muille. Onhan noita vetohommia tehty putkeen reilu 20 vuotta lukuunottamatta lapsenteot ja pikkulapsiaika sekä Norjan ja Raahen vuodet. Parhaimmillaan/pahimmillaan silloin nuorempana vedettiin 3-4 x vkossa, nythän olen viimeiset pari vuotta vetänyt vain joka toinen viikko.

Liinu ja Jeccukin ovat molemmat pentuagikurssilla. Ja hienosti homma pelittää sielläkin päin!

Niin ja unohdin mainita Jossun ja Luvan (High Volts Happy Feeet) saavutuksen; ne tykitti nollavoiton Oulussa agilityssä!! Hienoa, siitä se lähtee, jos ne Luffen kaksi aivosolua taas kohtaavat jossain vaiheessa uudelleen

Laitan pari kuvaa torstain agikisoista, kuvaajana Laura Raudaskoski

i2.photobucket.com/albums/y36/Lauruska/Agility%20roi%200611/DSC_0731.jpg

i2.photobucket.com/albums/y36/Lauruska/Agility%20roi%200611/DSC_0732.jpg

i2.photobucket.com/albums/y36/Lauruska/Agility%20roi%200611/DSC_0746.jpg

Ja vielä muutama kuva Liinusta ja Jecusta. Rovaniemen lapsukaisista yritän napata kuvat seuraavalla tapaamiskerralla

Jeccu (High Volts I Am A Hooligan)

.

Liinu (High Volts Igloo Inuit)